Itsenäisyyspäivän kirkko

Lupauksenantotilaisuus ja itsenäisyyspäivän kirkko 6.12. klo 11.30 – 14.00.

Tervetuloa Korven Koukkaajien perinteiseen lupauksenantotilaisuuteen ja itsenäisyyspäivän kirkkoon torstaina 6.12.2019.

Tilaisuus on tarkoitettu koko lippukunnalle! Partiolaiset kokoontuvat kololla viimeistään klo 11:30, josta siirrytään yhdessä johtajien kanssa kirkkosaliin. Sanajumalanpalvelus alkaa klo 12, vanhemmat ovat tervetulleita mukaan. Tilaisuuden jälkeen on kaikille yhteinen kahvitilaisuus kirkon alakerrassa Kryptassa.

Sanajumalanpalveluksen lopuksi on partiolupauksen lupauksenantotilaisuus. Partiolupaus annetaan uudelleen aina uuden ikäkauden aluksi eli sudenpentuna, seikkailijana, tarpojana, samoajana ja vaeltajana. Ensimmäistä kertaa partiolupauksen antava saa tilaisuudessa itselleen Korven Koukkaajien huivin. Vaikka tänä vuonna ei olisikaan oma vuoro antaa lupausta, niin kaikkia toivotaan mukaan koko lippukunnan yhteiseen tilaisuuteen. Kryptassa jaetaan osalle myös suoritusmerkkejä.

Pukeutuminen

Partiolaiset pukeutuvat tilaisuuteen partioasuun eli ensisijaisesti joko partiopaitaan tai tummaan vaatetukseen, kuten tumman siniseen tai mustaan. Jalassa voi olla siistit housut tai hame. Huivi kaulaan kaikille, joilla sellainen jo on!

Kysyttävää?

Omalta johtajalta saa tarvittaessa lisätietoja, jos perheessä ei ole varmuutta antaako perheen partiolainen tilaisuudessa partiolupauksen vai osallistuuko vain tilaisuuteen. Seuraavan kerran mahdollisuus lupauksen antamiseen on lippukuntaretkillä 2020.

Mikäli tilaisuudesta tai tilaisuuden sisällöstä on kysyttävää, voi olla yhteydessä tilaisuudesta vastaavaan eli Suvi Kinnuseen, 0408231444, suvi.a.kinnunen@gmail.com.

Nähdään pian!

Suvi Kinnunen ja Hilla Rantanen