Kettu 2020 kesäleiri ja kevään lippukuntaretki

Kettu 2020

🦊 Kettu 2020 kesäleirin ilmoittautumisaikaa on jatkettu 13.4. asti, ja jälki-ilmoittautuminen on auki 12.5. asti. 🦊

Huom! Johtaja voi perua osallistumisensa retkelle kesätöiden takia vielä toukokuun loppuun asti.

Lippukuntaretki PERUTTU 🚫

Lippukuntaretki on tältä keväältä peruttu, mutta siirtyy syksylle. 🍂
Tästä tulee vielä ajankohta ja muut tiedot myöhemmin. 

Partiotoiminta toistaiseksi tauolle koronaviruksen takia

 

🚫 Partion viikoittaiset tapaamiset perutaan sekä retket siirretään tai perutaan ainakin 15.4. asti. 🚫

Lisätietoja partion virallisesta tiedotteesta: www.partio.fi/ajankohtaista/partiotoiminta-toistaiseksi-tauolle-koronaviruksen-takia

Lisäksi Helsingin Tuomiokirkkoseurakunta on päättänyt kieltää kaiken kokoavan toiminnan tiloissaan toukokuun loppuun asti. Tiedotamme huhtikuun aikana miten toimintamme jatkuu loppukevään aikana, mikäli Suomen Partiolaiset ja viranomaiset ohjeistavat että partiotoimintaa voidaan jatkaa 15.4 jälkeen

Lippukunta noudattaa sidosryhmiensä ohjeistusta ja toimii niiden mukaisesti. Tapahtumien osalta on syytä varautua niiden perumiseen myös SP:n ohjeellisen 15.4. päivämäärän jälkeen, mikä tarkoittaa epävarmuutta ennen kaikkea kevätretken järjestämisen osalta. Näillä näkymin kesän tapahtumia ei ole syytä perua.

Yhdistyksen kevätkokous järjestetään etäyhteydellä 30.3. kello 18. Tästä lähetetään erillinen kokouskutsu sääntöjen mukaisesti.

Kevätkokous 2020

Korven Koukkaajat ry:n kevätkokous pidetään maanantaina 30.03.2020 klo 18.00 osoitteessa Mäyrätie 14 A 23, 00800 Helsinki. 🌞 
Nykytilanteen vallitessa suosittelemme lämpimästi etäyhteydellä osallistumista! 🖥 Ohjeet etäyhteyden muodostamiseen lippukunnanjohtaja Pietarilta (yhteystiedot).

Kokouksessa kuullaan toiminnantarkastajien kertomus, esitetään hyväksyttäväksi yhdistyksen toimintakertomus sekä tilinpäätös vuodelta 2019 sekä esitellään toimintasuunnitelma vuodelle 2020. Kokouksessa tarkistetaan myös yhdistyksen jäsenmaksu vuodelle 2021.

Käy myös vinkkaamassa ansiomerkin ansainnut partiokaverisi! 🎖 Helpoiten se käy täyttämällä oheinen lomake viimeistään 20.3. mennessä. Tee se siis vaikka heti!
https://forms.gle/uaX4NqesGyXWonFR9